Valmistusvuosi: 2015
Genre: Draama, seikkaulu, fantasia
Kesto: 105min
Ohjaaja: Kenneth Branagh
Käsikirjoittaja: Chris Weitz
Tuottaja: David Barron, Simon Kinberg, Allison Shearmur
Tuottaja: David Barron, Simon Kinberg, Allison Shearmur
Pääosissa: Lily James, Cate Blanchett, Richard Madden, Helena Bonham Carter
Katsottu: Elokuvateatteri
Katsottu: Elokuvateatteri
Traileri
Kenneth Branaghin ohjaama huikaisevan kaunis Cinderella - Tuhkimon
tarina -elokuva herättää henkiin Disneyn 1950-luvun ajattoman
animaatiomestariteoksen. Elokuva kertoo Ellasta (James), jonka isä menee uusiin
naimisiin Ellan äidin kuoltua traagisesti. Ella haluaa tukea isäänsä ja
toivottaa äitipuolensa, Lady Tremainen (Blanchett) ja tämän tyttäret, Anastasian (Grainger) ja
Drizellan (McShera) tervetulleiksi perheeseen. Kun isä yllättäen menehtyy, huomaa
Ella elävänsä julmassa ja kateellisessa perheessä, missä hän joutuu
toimimaan perheen elättäjänä.
Ellan toivo herää, kun hän tapaa metsässä muukalaisen. Hän luulee pojan
työskentelevän linnassa, mutta komea muukalainen onkin oikeasti prinssi.
Linnasta lähetetään jokaiselle nuorelle naiselle kutsu tanssiaisiin, ja
Ella toivoo tapaavansa pojan siellä. Mutta äitipuoli kieltää Ellaa
lähtemästä ja tuhoaa hänen pukunsa...
Vanhojen Disney -klassikoiden uudelleen herätteleminen on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus viime aikoina, eikä kauan tarvinnut odotellakaan kuin klassikoiden klassikko - Tuhkimo pamahti jälleen valkokankaille. Lumikki -elokuvista ja Maleficentista poiketen Cinderella ei kirjoita kaikkien tuntemaa satua uusiksi. Näytelty versio seuraa kyllä pitkälti käsikädessä alkuperäistä mestariteosta, mutta sekaan on kuitenkin ujutettu paljon ohjaajan omia näkemyksiä sekä juonen pieniä, mutta toimivia muutoksia. Perusrunko tarinalle pysyy kuitenkin koskemattomana, ja se toimii kyseisen elokuvan kohdalla erinomaisesti.
Tuo ajattoman kaunis tarina herää henkiin visuaalisen upeasti toteutettuna sekä taidokkaasti näyteltynä. Visuaalisuuteen onkin panostettu erityisen paljon ja sen huomaa aina upeasta, pienintäkin yksityiskohtaa myöden toteutetusta lavastuksesta, sekä näyttelijöiden satumaisen upeasta puvustuksesta. Tietokoneella luodut tehosteet eivät myöskään jättäneet jälkeensä liian tietokonemaista lopputulosta vaan sopeutuivat hyvin kuvattuun materiaaliin.
Näyttelijät olivat puolestaan kuin luotuja rooleihinsa ja sulavat repliikit, ilmeet ja eleet tulivat kuin luonnostaan. Kuvankaunis Lily loisti Tuhkimon roolissa jossa häntä ajaa äidin ohje; "ole rohkea ja ole kiltti" läpi elokuvan. Valitettavasti moinen optimistinen elämänfilosofia pistetään nopeasti koetukselle, mutta upeasti tuo suhteellisen kokematon näyttelijä onnistui kuitenkin pitämään positiivista roolia yllään niin että se välittyi myös katsojille.
Blanchett näyttää suorastaan nauttivan tuosta ilkeän äitipuolen roolistaan eikä Richardkaan ollut hullumpi prinssi uljaana. Ainoat mieleen jäävät asiat Maddenin esittämästä lemmenkohteesta ovat kuitenkin tämän isäsuhdeongelmat sekä säädyttömän kireät housut, mutta suoriutui hän roolistaan siitä huolimatta riittävän hyvin. Itse olisin kaivannut enemmän valkokangasaikaa Bonham Carterin hyvälle haltijattarelle, koska näyttelijää harvemmin nähdään niin sanotusti hyvien puolella. Vaikka antagonistin rooli Helenalle sopiikin paremmin kuin hyvin, niin otti tämä hyvän haltijattaren roolistaan selvästi kaiken irti ja sitä olisin ehdottomasti halunnut nähdä enemmänkin.
Elokuva vaikuttaisi olevan suunnattu lähinnä alle murrosikäisille tytöille, joille sen lempä kerronta ja pehmeissä pastelliväreissä kylpeä kuvaus tarjoavat yliannostuksen hörhelöisiä prinsessaunelmia. Aikuinen katsoja jää kaiken kiltteyden ja pehmeyden keskellä kaipaamaan edes pientä ilkikurisuutta, mutta annettakoon se anteeksi. Annetaan tyttöjen unelmoida - eikö se ole kunnon prinsessaelokuvien pohjimmainen tarkoituskin?
Vaikka musiikki, satumaisen upea miljöö sekä näyttävät erikoistehosteet olivatkin kieltämättä suuressa osassa, eivät ne vieneet liikaa huomiota itse juonesta joka kulki tasaisesti ja päämäärätietoisesti eteenpäin taidokkaiden näyttelijöiden saattelemana. Tarkoin harkitut yksityiskohdat ja musiikki viimeistelivät elokuvan, ja saivat sen ominaisen tunnelman herätettyä henkiin varsin onnistuneesti. Etenkin Sonna Rele - Strong sai lopussa kylmät väreet aikaiseksi. Lyhykäisyydessää Cinderella on kaunis teos kauniista tarinasta. Se tarjoilee katsojilleen jotain uutta, mutta jäi kaipaamaan pientä särmikkyyttä.
Kenneth Branaghin ohjaama huikaisevan kaunis Cinderella - Tuhkimon
tarina -elokuva herättää henkiin Disneyn 1950-luvun ajattoman
animaatiomestariteoksen. Elokuva kertoo Ellasta (James), jonka isä menee uusiin
naimisiin Ellan äidin kuoltua traagisesti. Ella haluaa tukea isäänsä ja
toivottaa äitipuolensa, Lady Tremainen (Blanchett) ja tämän tyttäret, Anastasian (Grainger) ja
Drizellan (McShera) tervetulleiksi perheeseen. Kun isä yllättäen menehtyy, huomaa
Ella elävänsä julmassa ja kateellisessa perheessä, missä hän joutuu
toimimaan perheen elättäjänä.
Ellan toivo herää, kun hän tapaa metsässä muukalaisen. Hän luulee pojan
työskentelevän linnassa, mutta komea muukalainen onkin oikeasti prinssi.
Linnasta lähetetään jokaiselle nuorelle naiselle kutsu tanssiaisiin, ja
Ella toivoo tapaavansa pojan siellä. Mutta äitipuoli kieltää Ellaa
lähtemästä ja tuhoaa hänen pukunsa...Vanhojen Disney -klassikoiden uudelleen herätteleminen on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus viime aikoina, eikä kauan tarvinnut odotellakaan kuin klassikoiden klassikko - Tuhkimo pamahti jälleen valkokankaille. Lumikki -elokuvista ja Maleficentista poiketen Cinderella ei kirjoita kaikkien tuntemaa satua uusiksi. Näytelty versio seuraa kyllä pitkälti käsikädessä alkuperäistä mestariteosta, mutta sekaan on kuitenkin ujutettu paljon ohjaajan omia näkemyksiä sekä juonen pieniä, mutta toimivia muutoksia. Perusrunko tarinalle pysyy kuitenkin koskemattomana, ja se toimii kyseisen elokuvan kohdalla erinomaisesti.
Tuo ajattoman kaunis tarina herää henkiin visuaalisen upeasti toteutettuna sekä taidokkaasti näyteltynä. Visuaalisuuteen onkin panostettu erityisen paljon ja sen huomaa aina upeasta, pienintäkin yksityiskohtaa myöden toteutetusta lavastuksesta, sekä näyttelijöiden satumaisen upeasta puvustuksesta. Tietokoneella luodut tehosteet eivät myöskään jättäneet jälkeensä liian tietokonemaista lopputulosta vaan sopeutuivat hyvin kuvattuun materiaaliin.
Näyttelijät olivat puolestaan kuin luotuja rooleihinsa ja sulavat repliikit, ilmeet ja eleet tulivat kuin luonnostaan. Kuvankaunis Lily loisti Tuhkimon roolissa jossa häntä ajaa äidin ohje; "ole rohkea ja ole kiltti" läpi elokuvan. Valitettavasti moinen optimistinen elämänfilosofia pistetään nopeasti koetukselle, mutta upeasti tuo suhteellisen kokematon näyttelijä onnistui kuitenkin pitämään positiivista roolia yllään niin että se välittyi myös katsojille.
Blanchett näyttää suorastaan nauttivan tuosta ilkeän äitipuolen roolistaan eikä Richardkaan ollut hullumpi prinssi uljaana. Ainoat mieleen jäävät asiat Maddenin esittämästä lemmenkohteesta ovat kuitenkin tämän isäsuhdeongelmat sekä säädyttömän kireät housut, mutta suoriutui hän roolistaan siitä huolimatta riittävän hyvin. Itse olisin kaivannut enemmän valkokangasaikaa Bonham Carterin hyvälle haltijattarelle, koska näyttelijää harvemmin nähdään niin sanotusti hyvien puolella. Vaikka antagonistin rooli Helenalle sopiikin paremmin kuin hyvin, niin otti tämä hyvän haltijattaren roolistaan selvästi kaiken irti ja sitä olisin ehdottomasti halunnut nähdä enemmänkin.
Elokuva vaikuttaisi olevan suunnattu lähinnä alle murrosikäisille tytöille, joille sen lempä kerronta ja pehmeissä pastelliväreissä kylpeä kuvaus tarjoavat yliannostuksen hörhelöisiä prinsessaunelmia. Aikuinen katsoja jää kaiken kiltteyden ja pehmeyden keskellä kaipaamaan edes pientä ilkikurisuutta, mutta annettakoon se anteeksi. Annetaan tyttöjen unelmoida - eikö se ole kunnon prinsessaelokuvien pohjimmainen tarkoituskin?
Vaikka musiikki, satumaisen upea miljöö sekä näyttävät erikoistehosteet olivatkin kieltämättä suuressa osassa, eivät ne vieneet liikaa huomiota itse juonesta joka kulki tasaisesti ja päämäärätietoisesti eteenpäin taidokkaiden näyttelijöiden saattelemana. Tarkoin harkitut yksityiskohdat ja musiikki viimeistelivät elokuvan, ja saivat sen ominaisen tunnelman herätettyä henkiin varsin onnistuneesti. Etenkin Sonna Rele - Strong sai lopussa kylmät väreet aikaiseksi. Lyhykäisyydessää Cinderella on kaunis teos kauniista tarinasta. Se tarjoilee katsojilleen jotain uutta, mutta jäi kaipaamaan pientä särmikkyyttä.
★★★★+
"Have courage and be kind
"Have courage and be kind