Valmistusvuosi: 2007
Genre: Trilleri, kauhu
Kesto: 113min
Ohjaaja: David Slade
Käsikirjoittaja: Brian Nelson, Steve Niles, Stuart Beattie
Tuottaja: Sam Raimi, Rob Tapert, Ted Adams
Tuottaja: Sam Raimi, Rob Tapert, Ted Adams
Pääosissa: Josh Hartnett, Melissa George, Danny Huston, Ben Foster
Katsottu: TV
Katsottu: TV
Traileri
★★★-
"They have lived in the shadows
30 Days of Night sijoittuu Alaskan pieneen Barrow kylään, jonne on saapumassa nimensä mukaan kuukauden mittainen yö. Osa kaupungin väestöstä pakkaa kamansa ja lähtee etelään. Sheriffi Eben (Hartnett) jää kuitenkin vahtimaan kylää ja sen asukkaita. Kylään astelee outo muukalainen (Foster), joka väittää sadistisen vampyyrijoukon olevan tulossa pistämään porukkaa poskeen. Vampyyreihin ei tietenkään aluksi uskota, mutta piankos Marlow'n (Huston) johtama porukka herkuttelee koirilla ja ihmisillä. Sitten onkin aika taistella oman henkikullan puolesta ja lumen väri uhkaa muuttua valkoisesta punaiseksi.
Samannimiseen sarjakuvaan perustuva 30 Days of Night
alkaa alaskalaisen Barrow’n pikkukaupungin valmistautuessa talven
viimeiseen auringonlaskuun ja sitä seuraavaan 30 päivän pimeyteen.
Puolet kaupungin populaatiosta muuttaa etelään ja autiokaupunkia jää
asuttamaan ainoastaan kourallinen ihmisiä. Näihin kuuluvat
luonnollisesti elokuvan päähenkilöt, sheriffi Eben sekä hänen entinen heilansa, pelastustyöntekijä Stella (George). Jälkimmäinen sattuu sopivasti missaamaan viimeisen kaupungista kuukauteen lähtevän lentokoneen. Auringon painuessa horisontin taa ilmaantuu kaupunkiin huonosta hammashygieniasta kärsivä muukalainen.
Rekikoirat tapetaan, helikopteri romutetaan ja pian paljastuu, että
kaupungin kerralla auringonpaisteesta säkkipimeyteen tempaava mukakaamos
ei ole ainoa Barrow’ssa tapahtuva yliluonnollinen asia. Asetelma
kelvolle kauhuelokuvalle on siis kunnossa.
Valitettavasti elokuva haaskaa hyvän asetelmansa. Tässä pätkässä ei vainoharhan vallassa pelätä muotoaan muuttavaa avaruusolentoa, seota eristäytyneessä hotellissa eikä varsinkaan käydä kovin psykologisiksi. Alun tapahtumat etenevät vauhdilla, jännite ei kehity eikä yksittäisille henkilöhahmoille juurikaan anneta tilaa. Valkokangas täyttyy nopeasti epämääräisestä säntäilystä ja kirkumisesta. Ulkoasu on kuitenkin kohdallaan. Lumisen visuaalisuuden tausta on vain kovin ontto. Kaamos tuo mukanaan ainoastaan lauman verenhimoisia vampyyreja, verta, suolenpätkiä, suoraviivaisen juonen sekä väkinäistä perhe- ja ihmissuhde tematiikkaa. Sisältöä haetaan kenties siitä, että selviämiskamppailua käyvät henkiinjääneet joutuvat painimaan ohimennen moraalisten ongelmien sekä ryhmän sisäisten erimielisyyksien kanssa. Pakolliset uhrautumiset ja ihmisyyden pohtimiset ovat myös mukana.
Ohjaajan ote toimintaan on kelvollinen, mutta viirusilmäiset, rääkyvät ja pseudomuinaiskieliä mongertavat goottivampyyrit eivät ole järin pelottavia. Elokuvaan ei ole saatu mahtumaan edes kunnollisia shokkiefektejä. Vielä kun jonkinnäköiseen realismiin pyrkivä pätkä välttää huumoria kuin verenimijä vaarnaa, on se monien nykykollegoidensa tavoin elokuvana ainoastaan tympeän keskinkertainen. Toimintakohtauksista huolimatta sangen suuri osa 30 Days of Nightin tapahtumista keskittyy harvojen eloonjääneiden piileskelyyn. Tämän sangen passiivisen vastarintaliikkeen johtajahahmoksi nousevaa sheriffiä esittävä Hartnett ei ennakkoluuloista poiketen onnistu pilaamaan elokuvaa – itseasiassa mies istuu rooliinsa melko hyvin. Rosoinen värimaailma, parransänki ja veritahrat tekevät herralle hyvää.
Toteutuksestaan huolimatta, parasta elokuvassa ovat juurikin vampyyrit, jotka eivät ole mitään angstisesti runoilevia romantikkoja, vaan puhtaan eläimellisiä petoja, joista on kuitenkin tehty juuri sopivan häiritsevässä määrin ihmismäisiä. Oikeat ihmiset jäävät sitten ikävän värittömiksi kiitettävän brutaalin mellestyksen keskellä. Hartnett on parhaimmillaan eli siedettävä, mutta sekä hänestä ja hahmosta puuttuu tempaava jämäkkyys ja kantavuus. Tehokkaimpaan suoritukseen yltää alikäytetty Foster, joka näyttää hiljalleen erikoistuvan psykopaatteihin. Myös Huston saa sadistisen Marlow'n heräämään upeasti henkiin ja tuo hahmolle kaivattua syvyyttä.
30 Days of Night on tyylipuhdas kauhuelokuva puutteistaan ja epäkohdistaan huolimatta. Ohjaaja David Slade on hyvin tietoinen siitä, että pelottavinta on se, mitä ei näytetä. Niinpä etenkin elokuvan alkupuoli onnistuu pitämään jännitystä hyvin yllä, kun verenimijät pysyvät piilossa ja katsoja on yhdessä kyläläisten kanssa auttamattomasti pihalla siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Alaskan lumiset maisemat ja pahaenteinen taivas korostavat ahdistavaa tunnelmaa. Vampyyreiden marssiessa piiloistaan kauhu jää taka-alalle, ja elokuvan tyylilaji vaihtuu toiminnallisemmaksi.
Elokuva ei ole mikään tavallinen vampyyrileffa, vaan siitä hyvinkin yksinkertaisesta ideasta on saatu aikaan täysin säälimätön ja kylmä selviytymistarina. Visuaalisesti elokuva toimii moitteettomasti. Verenhimoisten vampyyrien raatelut ja syömiskohtaukset näytetään läheltä ja aidontuntuisuudeltaan yltävät jopa genrensä parhaimmistoon. Juoni tuppaa elokuvassa kuitenkin seisovan turhankin paljon paikallaan, mikä aiheuttaa kärsimättömimmissä katsojissa helposti turhautumista. Itse kukin jää odottamaan elokuvalta enemmän.
Kuitenkin elokuvassa on sitä jotain mikä saa ainakin minussa vielä uskon kipinän tulevia vampyyrielokuvia kohtaan. Itse odotin elokuvalta paljon, koska jo alkumetrit näyttivät niin lupaavalta ja koukuttavalta, mutta jostain syystä se ei siltikään saanut ansaitsemaansa loppua. Elokuva antaa vampyyrikauhulle vielä toivonrippeitä.
Valitettavasti elokuva haaskaa hyvän asetelmansa. Tässä pätkässä ei vainoharhan vallassa pelätä muotoaan muuttavaa avaruusolentoa, seota eristäytyneessä hotellissa eikä varsinkaan käydä kovin psykologisiksi. Alun tapahtumat etenevät vauhdilla, jännite ei kehity eikä yksittäisille henkilöhahmoille juurikaan anneta tilaa. Valkokangas täyttyy nopeasti epämääräisestä säntäilystä ja kirkumisesta. Ulkoasu on kuitenkin kohdallaan. Lumisen visuaalisuuden tausta on vain kovin ontto. Kaamos tuo mukanaan ainoastaan lauman verenhimoisia vampyyreja, verta, suolenpätkiä, suoraviivaisen juonen sekä väkinäistä perhe- ja ihmissuhde tematiikkaa. Sisältöä haetaan kenties siitä, että selviämiskamppailua käyvät henkiinjääneet joutuvat painimaan ohimennen moraalisten ongelmien sekä ryhmän sisäisten erimielisyyksien kanssa. Pakolliset uhrautumiset ja ihmisyyden pohtimiset ovat myös mukana.
Ohjaajan ote toimintaan on kelvollinen, mutta viirusilmäiset, rääkyvät ja pseudomuinaiskieliä mongertavat goottivampyyrit eivät ole järin pelottavia. Elokuvaan ei ole saatu mahtumaan edes kunnollisia shokkiefektejä. Vielä kun jonkinnäköiseen realismiin pyrkivä pätkä välttää huumoria kuin verenimijä vaarnaa, on se monien nykykollegoidensa tavoin elokuvana ainoastaan tympeän keskinkertainen. Toimintakohtauksista huolimatta sangen suuri osa 30 Days of Nightin tapahtumista keskittyy harvojen eloonjääneiden piileskelyyn. Tämän sangen passiivisen vastarintaliikkeen johtajahahmoksi nousevaa sheriffiä esittävä Hartnett ei ennakkoluuloista poiketen onnistu pilaamaan elokuvaa – itseasiassa mies istuu rooliinsa melko hyvin. Rosoinen värimaailma, parransänki ja veritahrat tekevät herralle hyvää.
Toteutuksestaan huolimatta, parasta elokuvassa ovat juurikin vampyyrit, jotka eivät ole mitään angstisesti runoilevia romantikkoja, vaan puhtaan eläimellisiä petoja, joista on kuitenkin tehty juuri sopivan häiritsevässä määrin ihmismäisiä. Oikeat ihmiset jäävät sitten ikävän värittömiksi kiitettävän brutaalin mellestyksen keskellä. Hartnett on parhaimmillaan eli siedettävä, mutta sekä hänestä ja hahmosta puuttuu tempaava jämäkkyys ja kantavuus. Tehokkaimpaan suoritukseen yltää alikäytetty Foster, joka näyttää hiljalleen erikoistuvan psykopaatteihin. Myös Huston saa sadistisen Marlow'n heräämään upeasti henkiin ja tuo hahmolle kaivattua syvyyttä.
30 Days of Night on tyylipuhdas kauhuelokuva puutteistaan ja epäkohdistaan huolimatta. Ohjaaja David Slade on hyvin tietoinen siitä, että pelottavinta on se, mitä ei näytetä. Niinpä etenkin elokuvan alkupuoli onnistuu pitämään jännitystä hyvin yllä, kun verenimijät pysyvät piilossa ja katsoja on yhdessä kyläläisten kanssa auttamattomasti pihalla siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Alaskan lumiset maisemat ja pahaenteinen taivas korostavat ahdistavaa tunnelmaa. Vampyyreiden marssiessa piiloistaan kauhu jää taka-alalle, ja elokuvan tyylilaji vaihtuu toiminnallisemmaksi.
Elokuva ei ole mikään tavallinen vampyyrileffa, vaan siitä hyvinkin yksinkertaisesta ideasta on saatu aikaan täysin säälimätön ja kylmä selviytymistarina. Visuaalisesti elokuva toimii moitteettomasti. Verenhimoisten vampyyrien raatelut ja syömiskohtaukset näytetään läheltä ja aidontuntuisuudeltaan yltävät jopa genrensä parhaimmistoon. Juoni tuppaa elokuvassa kuitenkin seisovan turhankin paljon paikallaan, mikä aiheuttaa kärsimättömimmissä katsojissa helposti turhautumista. Itse kukin jää odottamaan elokuvalta enemmän.
Kuitenkin elokuvassa on sitä jotain mikä saa ainakin minussa vielä uskon kipinän tulevia vampyyrielokuvia kohtaan. Itse odotin elokuvalta paljon, koska jo alkumetrit näyttivät niin lupaavalta ja koukuttavalta, mutta jostain syystä se ei siltikään saanut ansaitsemaansa loppua. Elokuva antaa vampyyrikauhulle vielä toivonrippeitä.
★★★-
"They have lived in the shadows