Valmistusvuosi: 2009
Genre: Kauhu
Kesto: 99min
Ohjaaja: Marcus Nispel
Käsikirjoittaja: Damian Shannon, Mark Swift
Tuottaja: Michael Bay, Sean S. Cunningham, Andrew Form
Tuottaja: Michael Bay, Sean S. Cunningham, Andrew Form
Pääosissa: Amanda Righetti, Danielle Panabaker, Derek Mears, Jared Padalecki, Travis Van Winkle, Aaron Yoo
Katsottu: DVD
Katsottu: DVD
 |
Hyytävä kauhutrilleri on uusintaversio modernista klassikosta, joka
käynnisti vuonna 1980 erään kaikkien aikojen menestyneimmistä
kauhuelokuvasarjoista. Tarina käynnistyy, kun pahaa-aavistamaton
nuorisojoukko suuntaa kohti pahamaineista Crystal Laken leirikeskusta.
Läjä nuoria murhataan metsässä. Kuusi viikkoa myöhemmin toinen läjä nuoria on saapumassa lähelle kyseistä paikkaa viikonloppua viettämään. Hahmojen nimetkään ei jää päähän, joka kertoneekin jo kuinka mielenkiintoisia he ovat. Samaan aikaan lähistöllä muuan motoristi Clay (Padalecki) etsii kadonnutta siskoaan, joka siis kuuluu (tai kuului) tuohon elokuvan alkupuolella nähtyyn porukkaan. Kuten arvata saattaa, viikonloppu ei mene ihan odotusten mukaan, vaan nuoret tapaavat erään maskipäisen herran nimeltä Jason Voorhees (Mears). Loput voitte arvata.
Hyvin yksinkertainen pätkä on siis kyseessä. Nuoret menevät retkeilemään ja Jason listii heidät yksi kerrallaan. Joko siinä ei ollut vielä juonta tarpeeksi tai tekijät halusivat päästä mässäilemään tappamisella, joten sama tarina näytetään elokuvassa kaksi kertaa. Toki alku pohjustaa tiettyä lisäjuttua juonessa, mutta ei vähän yli puolitoistatuntinen elokuva tarvitse kaksikymmentä minuuttia kestävää introa.
Ellei joku muista, niin kehitysvammainen Jason hukkui lapsena, kun Crystal Laken leiriä valvovat nuorukaiset tekivät kaikkea muuta kuin valvoivat leiriläisiä. Äitillä naksahti pahemman kerran ja kosti poikansa puolesta, kun taas samalla Jason ei sittenkään ollut hukkunut, vaan kasvanut aikuiseksi. Hän jatkoi perheyritystä, kunnes kuoli takuuvarmasti. Salaman ja telekinesian tapaisilla tempuilla hän nousi haudasta yhä uudelleen mädäntyneenä superzombiena. Kun armeija räjäytti hänet palasiksi, paljastui, että hän on tosiasiassa demonimato. Jason palautettiin helvettiin, mutta Freddy Krueger päästi hänet sieltä pois. Jason ymmärrettiin syväjäädyttää ja kun prinssi ruusunen suli vuosisatoja myöhemmin, hän eksyi avaruuteen ja hänestä tuli kyborgi.
Yhdentoista elokuvan jälkeen en ehkä edes tahdo tietää miten tarina jatkuu, mutta onneksi uusi ja ammattitaidolla tehty Friday the 13th täyttää sarjan fanien hartaimmatkin toiveet. Remakien vihaajilla ei ole syytä loukkaantua verisesti, sillä kyseessä ei oikeastaan edes ole uusi versio, vaan jatko-osa, joka sijoittuu aikaan ennen kuin Jasonista tuli koominen zombie. Näemme takaumassa, kuinka Jasonin äiti kuoli, ja näemme jälleen, kuinka Jason nostaa maasta jääkiekkonaamion, mutta tässähän uusinnat sitten olivatkin. Jatkuvuus ei ole ollut sarjan valtteja aiemminkaan, joten kyllä, tämä on jatko- tai väliosa.
Pakko sanoa, että ohjaajana Nispel kyllä osaa asiansa. Friday The 13th nimittäin on yksi parhaita kauhuelokuvia mitä on vähään aikaan tullut nähtyä. Katsojille tarjoillaan paljon hämäräkohtauksia, ja monet näistä on toteutettu ihan mahtavasti. Kameratyöskentely on loistavaa. Tunnelmaa luodaan näillä kamerakikkailuilla todella hyvin. Pätkä on sopivan nopeatempoinen - liika hidastelu voisi syödä tunnelmaa reilustikin. Nispel kikkailee kameralla, hämärillä maisemilla ja musiikilla, luoden siihen loistavan, painostavan tunnelman. Ja juuri tunnelmaan koko elokuva nojaakin - se on elokuvan valttikortti. Loppua kohden juoni on enemmän jännittävä kuin pelottava, mutta toimii kyseiselle elokuvalle paremmin kuin jääkiekkomaski Jasonin päähän. Elokuva ei kaikeksi onneksi kuitenkaan sorru efekteillä mässäilyyn. Tapot ovat kyllä verisiä, mutta elokuvan valttikortti, kuten jo edellä totesin, on tunnelma, ei verisyys. Visuaalisestikin elokuva on todella hieno - enkä puhu pelkästään veriefekteistä. Crystal Lake on juuri sopivan rähjäinen. Autiot järvimaisemat, tyhjät, ränsistyvät mökit ja metsä ympärillä luovat juuri sitä painostavaa tunnelmaa, joka on leffan perusta.
Juonellisesti elokuvan käsikirjoittamiseen osallistuneet eivät ole saaneet aikaiseksi mitään uutta. Kliseisyyksiltä ei tulla välttymään ja jo hahmot huutavat kliseisyyttä kovempaa kuin kliseisesti kirkuvat naishahmot yhteensä. Hahmot ovat itsesuojeluvaistosta vapaita anaalivaiheeseen jääneitä paviaaneja juuri niin kuin pitääkin. Lukuunottamatta neitseellisiä sankareita, hahmojen ainoa tehtävä on kuolla harrastettuaan jotain tai kaikkea tuhmaa. Puuhat ja puheet naurattavat tasaisin väliajoin ja murhatkin toisinaan, mikä on tarkoituksellista, vaikkei kyseessä komedia olekaan. 90-luku meni pilalle, kun kukaan ei ymmärtänyt, että Scream on parodia, eikä kopioimisen arvoinen viiltelyleffa. Friday the 13th kunnioittaa samoja kliseitä, mutta sisältää oikeasti ilkeää, ennen kaikkea kivuliasta väkivaltaa ja jopa ihan rehellistä pehmopornoa. Sarjalle ominaisesti kyseinen pätkä voisi onnistuneesti kantaa lisänimeä "Jason ja sata tapaa tappaa teini".
Näyttelijät ovat sitä samaa mitä teinikauhuelokuvissa yleensäkin, eivätkä tuo mitään eloa hahmoonsa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Huolestuneen Clay -veljen roolissa Padalecki onnistuu tunnetun tasaisesti ja Chewie (Yoo) jää nuorisosta ainoana mieleen heitellessään aika ajoin kommentteja siitä, kuinka kliseinen tämä kauhuelokuva oikeastaan on. Derek Mears puolestaan loistaa elokuvan sydämenä ja saa Jasonin hahmon oikeasti heräämään eloon. Eikä Jasoniin todellakaan halua törmätä, nimittäin sen verran aidon tuntuiseksi ja pelottavaksi Mears hahmonsa saa. Muut näyttelijät ja hahmot ovatkin sitten sitä samaa mitä slashereissä yleensäkin. Toinen toistaan ärsyttävämpiä ja ohuempia höystettynä ylinäytellyllä ja kehnolla eläytymisellään.
Vaikkei elokuva tuokaan sarjalleen saati genrelleen mitään uutta, niin luo se silti jotain parempaa mihin vanhemmat Friday -leffat eivät kyenneet. Se myös jättää katsojalle paremman maun suuhun Jasonin tarinasta, kuin nuo naurettavaksi pelleilyksi vedetyt jatko-osat vuosituhannen vaihteessa. Muiden slashereiden tavoin Friday the 13th ei tee poikkeusta kliseisyyden, mitään sanomattomien näyttelijöiden tai epäaidon veren räiskimisen suhteen. Kuitenkin alusta asti koukuttava tunnelma, Mearsin roolisuoritus ja mahtava kameratyö saavat tämän osan peittoamaan edeltäjänsä. Jasonin kunnia on joka tapauksessa palautettu ja vanhan saagan faneille on myös tarjolla pieniä viittauksia.
Läjä nuoria murhataan metsässä. Kuusi viikkoa myöhemmin toinen läjä nuoria on saapumassa lähelle kyseistä paikkaa viikonloppua viettämään. Hahmojen nimetkään ei jää päähän, joka kertoneekin jo kuinka mielenkiintoisia he ovat. Samaan aikaan lähistöllä muuan motoristi Clay (Padalecki) etsii kadonnutta siskoaan, joka siis kuuluu (tai kuului) tuohon elokuvan alkupuolella nähtyyn porukkaan. Kuten arvata saattaa, viikonloppu ei mene ihan odotusten mukaan, vaan nuoret tapaavat erään maskipäisen herran nimeltä Jason Voorhees (Mears). Loput voitte arvata.
Hyvin yksinkertainen pätkä on siis kyseessä. Nuoret menevät retkeilemään ja Jason listii heidät yksi kerrallaan. Joko siinä ei ollut vielä juonta tarpeeksi tai tekijät halusivat päästä mässäilemään tappamisella, joten sama tarina näytetään elokuvassa kaksi kertaa. Toki alku pohjustaa tiettyä lisäjuttua juonessa, mutta ei vähän yli puolitoistatuntinen elokuva tarvitse kaksikymmentä minuuttia kestävää introa.
Ellei joku muista, niin kehitysvammainen Jason hukkui lapsena, kun Crystal Laken leiriä valvovat nuorukaiset tekivät kaikkea muuta kuin valvoivat leiriläisiä. Äitillä naksahti pahemman kerran ja kosti poikansa puolesta, kun taas samalla Jason ei sittenkään ollut hukkunut, vaan kasvanut aikuiseksi. Hän jatkoi perheyritystä, kunnes kuoli takuuvarmasti. Salaman ja telekinesian tapaisilla tempuilla hän nousi haudasta yhä uudelleen mädäntyneenä superzombiena. Kun armeija räjäytti hänet palasiksi, paljastui, että hän on tosiasiassa demonimato. Jason palautettiin helvettiin, mutta Freddy Krueger päästi hänet sieltä pois. Jason ymmärrettiin syväjäädyttää ja kun prinssi ruusunen suli vuosisatoja myöhemmin, hän eksyi avaruuteen ja hänestä tuli kyborgi.
Yhdentoista elokuvan jälkeen en ehkä edes tahdo tietää miten tarina jatkuu, mutta onneksi uusi ja ammattitaidolla tehty Friday the 13th täyttää sarjan fanien hartaimmatkin toiveet. Remakien vihaajilla ei ole syytä loukkaantua verisesti, sillä kyseessä ei oikeastaan edes ole uusi versio, vaan jatko-osa, joka sijoittuu aikaan ennen kuin Jasonista tuli koominen zombie. Näemme takaumassa, kuinka Jasonin äiti kuoli, ja näemme jälleen, kuinka Jason nostaa maasta jääkiekkonaamion, mutta tässähän uusinnat sitten olivatkin. Jatkuvuus ei ole ollut sarjan valtteja aiemminkaan, joten kyllä, tämä on jatko- tai väliosa.
Pakko sanoa, että ohjaajana Nispel kyllä osaa asiansa. Friday The 13th nimittäin on yksi parhaita kauhuelokuvia mitä on vähään aikaan tullut nähtyä. Katsojille tarjoillaan paljon hämäräkohtauksia, ja monet näistä on toteutettu ihan mahtavasti. Kameratyöskentely on loistavaa. Tunnelmaa luodaan näillä kamerakikkailuilla todella hyvin. Pätkä on sopivan nopeatempoinen - liika hidastelu voisi syödä tunnelmaa reilustikin. Nispel kikkailee kameralla, hämärillä maisemilla ja musiikilla, luoden siihen loistavan, painostavan tunnelman. Ja juuri tunnelmaan koko elokuva nojaakin - se on elokuvan valttikortti. Loppua kohden juoni on enemmän jännittävä kuin pelottava, mutta toimii kyseiselle elokuvalle paremmin kuin jääkiekkomaski Jasonin päähän. Elokuva ei kaikeksi onneksi kuitenkaan sorru efekteillä mässäilyyn. Tapot ovat kyllä verisiä, mutta elokuvan valttikortti, kuten jo edellä totesin, on tunnelma, ei verisyys. Visuaalisestikin elokuva on todella hieno - enkä puhu pelkästään veriefekteistä. Crystal Lake on juuri sopivan rähjäinen. Autiot järvimaisemat, tyhjät, ränsistyvät mökit ja metsä ympärillä luovat juuri sitä painostavaa tunnelmaa, joka on leffan perusta.
Juonellisesti elokuvan käsikirjoittamiseen osallistuneet eivät ole saaneet aikaiseksi mitään uutta. Kliseisyyksiltä ei tulla välttymään ja jo hahmot huutavat kliseisyyttä kovempaa kuin kliseisesti kirkuvat naishahmot yhteensä. Hahmot ovat itsesuojeluvaistosta vapaita anaalivaiheeseen jääneitä paviaaneja juuri niin kuin pitääkin. Lukuunottamatta neitseellisiä sankareita, hahmojen ainoa tehtävä on kuolla harrastettuaan jotain tai kaikkea tuhmaa. Puuhat ja puheet naurattavat tasaisin väliajoin ja murhatkin toisinaan, mikä on tarkoituksellista, vaikkei kyseessä komedia olekaan. 90-luku meni pilalle, kun kukaan ei ymmärtänyt, että Scream on parodia, eikä kopioimisen arvoinen viiltelyleffa. Friday the 13th kunnioittaa samoja kliseitä, mutta sisältää oikeasti ilkeää, ennen kaikkea kivuliasta väkivaltaa ja jopa ihan rehellistä pehmopornoa. Sarjalle ominaisesti kyseinen pätkä voisi onnistuneesti kantaa lisänimeä "Jason ja sata tapaa tappaa teini".
Näyttelijät ovat sitä samaa mitä teinikauhuelokuvissa yleensäkin, eivätkä tuo mitään eloa hahmoonsa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Huolestuneen Clay -veljen roolissa Padalecki onnistuu tunnetun tasaisesti ja Chewie (Yoo) jää nuorisosta ainoana mieleen heitellessään aika ajoin kommentteja siitä, kuinka kliseinen tämä kauhuelokuva oikeastaan on. Derek Mears puolestaan loistaa elokuvan sydämenä ja saa Jasonin hahmon oikeasti heräämään eloon. Eikä Jasoniin todellakaan halua törmätä, nimittäin sen verran aidon tuntuiseksi ja pelottavaksi Mears hahmonsa saa. Muut näyttelijät ja hahmot ovatkin sitten sitä samaa mitä slashereissä yleensäkin. Toinen toistaan ärsyttävämpiä ja ohuempia höystettynä ylinäytellyllä ja kehnolla eläytymisellään.
Vaikkei elokuva tuokaan sarjalleen saati genrelleen mitään uutta, niin luo se silti jotain parempaa mihin vanhemmat Friday -leffat eivät kyenneet. Se myös jättää katsojalle paremman maun suuhun Jasonin tarinasta, kuin nuo naurettavaksi pelleilyksi vedetyt jatko-osat vuosituhannen vaihteessa. Muiden slashereiden tavoin Friday the 13th ei tee poikkeusta kliseisyyden, mitään sanomattomien näyttelijöiden tai epäaidon veren räiskimisen suhteen. Kuitenkin alusta asti koukuttava tunnelma, Mearsin roolisuoritus ja mahtava kameratyö saavat tämän osan peittoamaan edeltäjänsä. Jasonin kunnia on joka tapauksessa palautettu ja vanhan saagan faneille on myös tarjolla pieniä viittauksia.
★★★★★-
"His name was Jason.
And today, is his birthday...
"His name was Jason.
And today, is his birthday...