Valmistusvuosi: 2018
Genre: Draama, romantiikka
Kesto: 91min
Ohjaaja: Scott Speer
Käsikirjoittaja: Kenji Bando, Eric Kirsten
Tuottaja: David Boies, Scott Speer, James McGough, Alan Ou
Tuottaja: David Boies, Scott Speer, James McGough, Alan Ou
Pääosissa: Bella Thorne, Patrick Schwarzenegger, Rob Riggle, Quinn Shephard, Ken Tremblett
Katsottu: Elokuvateatteri
Eristettyä elämää lapsuudestaan asti eläneellä 17-vuotiaalla Katie Pricella (Thorne) on harvinainen hengenvaarallinen sairaus. Jopa pieni määrä auringonvaloa voi tappaa hänet. Päivät hän viettää sisällä seuranaan ainoastaan isänsä, Jack (Riggle). Iltaisin Katien maailma avautuu ja pimeyden turvin hän uskaltautuu paikalliselle juna-asemalle soittamaan kitaraa ohikulkijoille. Eräänä iltana kohtalo puuttuu peliin, kun hän tapaa Charlien (Schwarzenegger), entisen high school -urheilijatähden, jota hän on jo vuosia salaa ihaillut. Katie salaa Charlielta terveydentilansa, kun he kaksi aloittavat ainutlaatuisen ja elämää mullistavan romanssin.
17-vuotias Katie sairastaa hengenvaarallista sairautta nimeltä XP (Xeroderma pigmentosum). Sitä sairastava ihminen ei voi altistua ultraviolettisäteilylle eli auringonvalolle laisinkaan, sillä hänen DNA:nsa vaurioituu, mikä johtaa hermostolliseen rappeumaan, ihosyöpään ja muihin hengenvaarallisiin oireisiin. 40% potilaista ei elä yli 20-vuotiaiksi.
Japanilaiselokuvaan perustuva Midnight Sun on mainoselokuva. Thorne myy elokuvalla musiikkiaan ja muita tuotesijoiteltuja brändejä. Schwarzenegger taas pyrkii kovasti isänsä luomasta varjosta omaan valokeilaansa, mutta ikäväkseen tämä elokuva ei ainakaan onnistu toimimaan ponnahduslautana. Elokuva kertoo siis kuinka alahuultaan pureva kaunotar kohtaa koulun urheilusankarina toimivan adoniksen amerikkalaisessa keskiluokkaisessa unelmassa, jossa ihmisten suurimmat ongelmat ovat muoti, illallinen, suhteet, bailaaminen ja oma itsekeskeinen imago. Koko elämänsä naapurin poikaa ikkunansa turvin seurannut Katie täyttää kaikki stalkkerin piirteet, ja kun klassisen kliseinen kohtaaminen juna-asemalla johtaa romanssiin, niin ainekset imelään melodraamaan ovat valmiina.
17-vuotias Katie sairastaa hengenvaarallista sairautta nimeltä XP (Xeroderma pigmentosum). Sitä sairastava ihminen ei voi altistua ultraviolettisäteilylle eli auringonvalolle laisinkaan, sillä hänen DNA:nsa vaurioituu, mikä johtaa hermostolliseen rappeumaan, ihosyöpään ja muihin hengenvaarallisiin oireisiin. 40% potilaista ei elä yli 20-vuotiaiksi.
Japanilaiselokuvaan perustuva Midnight Sun on mainoselokuva. Thorne myy elokuvalla musiikkiaan ja muita tuotesijoiteltuja brändejä. Schwarzenegger taas pyrkii kovasti isänsä luomasta varjosta omaan valokeilaansa, mutta ikäväkseen tämä elokuva ei ainakaan onnistu toimimaan ponnahduslautana. Elokuva kertoo siis kuinka alahuultaan pureva kaunotar kohtaa koulun urheilusankarina toimivan adoniksen amerikkalaisessa keskiluokkaisessa unelmassa, jossa ihmisten suurimmat ongelmat ovat muoti, illallinen, suhteet, bailaaminen ja oma itsekeskeinen imago. Koko elämänsä naapurin poikaa ikkunansa turvin seurannut Katie täyttää kaikki stalkkerin piirteet, ja kun klassisen kliseinen kohtaaminen juna-asemalla johtaa romanssiin, niin ainekset imelään melodraamaan ovat valmiina.
Charlie on ylimaallisen kiltti, kunnollinen ja tunnollinen
uimaripoika, jota Schwarzenegger näyttelee uskottavasti ja riittävän hyvin. Ison Arskan jalanjälkiä seuraava herra on kovaa vauhtia löytämässä paikkaansa elokuvamaailmassa, eikä sitä läpimurtoa varmasti tarvitse kauaa odotella jos tarkastelee esim. edellisvuoden The Long Road Home -minisarjan suoritusta. Julkisuudessa ei niin positiivisissa merkeissä esiintynyt Thorne vetää puolestaan täydellisen vastakohtaisen roolisuorituksensa puoliteholla. Hahmoon on hankala saada tarttumapintaa eikä onelinerit välity katsojalle niin hyvin kuin oli ehkä tarkoitus. Riggle onnistuu elämänsä tyttärelleen omistaneen isän roolista erinomaisesti. Tutun taidokasta roolisuoritusta ei kuitenkaan kovin paljoa päästä todistamaan. Pientä, mutta elokuvan rajoihin soveltuvaa hyväntuulista huumoria tuo kuvioihin Katien paras - ja ainoa - kaveri Morgan (Shephard), joka on piristävä lisä muuten niin melankoliseen konseptiin.
Elokuva on niin sanottu itkunpuristaja (tearjerker). Se on niin melodramaattinen ennalta-arvattavissa käänteissään, että paikoin juonikuvioista tulevat mieleen jopa Fifty Shades -leffat. Ilman erotiikkaa tietenkin, sillä tämän kohdeyleisönä ovat varhaisteinit. Elokuva etenee katsojan tunnemaailmaa manipuloiden ja täysin laskelmoidusti kohti itsestään selvää loppuaan. Käsikirjoitus kompastuu lähes jokaiseen nuorille aikuisille suunnattujen draamojen ongelmaan. Sen päätähdet ovat kuin muotilehtien kansikuvista, joten heihin täytyy kirjoittaa virheitä. Parhaiten toimii ainutlaatuinen taakka. Kyseessä taitaa olla muutaman vuoden sisällä jo kymmenes elokuva, joka nojaa samaan keinoon. Toinen tapa on tehdä päähenkilöstä herttaisen kömpelö tai sosiaalisesti kokematon. Tämä pratfall-efekti saa katsojat punastelemaan hahmon puolesta. Elokuva nojaa näihin tehokeinoihin ja erikoiseen konseptiinsa kaikin voimin. Se onnistuu ajoittain tekemään yöstä romanttisen ja taianomaisen ajan, jolloin rakkaus kukoistaa, mutta pilaa kaiken pateettisella dialogilla.
Kokonaisuutena elokuva on tusinatavaraa pienillä onnistuneilla vivahteilla höystettynä. Se pelaa turhan paljon varman päälle, eikä irroittele toteutuksellaan vaikka potentiaalia löytyisi. Visuaalisesti elokuva on kaunis, kuvakulmilla leikitellään ja ääneen ollaan kiinnitetty erityistä huomiota. Thornen esittämät kappaleet soveltuvat elokuvan tunnelmaan, ja onnistuvat ainakin ajoittain luomaan mielikuvaa tuosta romanttisen upeasta rakkaustarinasta. Liika mahtipohtisuus sekä kliseisiin ja ennalta-arvattavuuteen sortuva juoni ei tee kauniille tarinalle kuitenkaan oikeutta. Toivottavasti vielä jonakin päivänä joku Hollywoodissa teroittaa kynänsä niin, että pystyy kirjoittamaan teiniromanssin ilman, että päähenkilön täytyy olla kuolemansairas tai fantasiahahmo.
Elokuva on niin sanottu itkunpuristaja (tearjerker). Se on niin melodramaattinen ennalta-arvattavissa käänteissään, että paikoin juonikuvioista tulevat mieleen jopa Fifty Shades -leffat. Ilman erotiikkaa tietenkin, sillä tämän kohdeyleisönä ovat varhaisteinit. Elokuva etenee katsojan tunnemaailmaa manipuloiden ja täysin laskelmoidusti kohti itsestään selvää loppuaan. Käsikirjoitus kompastuu lähes jokaiseen nuorille aikuisille suunnattujen draamojen ongelmaan. Sen päätähdet ovat kuin muotilehtien kansikuvista, joten heihin täytyy kirjoittaa virheitä. Parhaiten toimii ainutlaatuinen taakka. Kyseessä taitaa olla muutaman vuoden sisällä jo kymmenes elokuva, joka nojaa samaan keinoon. Toinen tapa on tehdä päähenkilöstä herttaisen kömpelö tai sosiaalisesti kokematon. Tämä pratfall-efekti saa katsojat punastelemaan hahmon puolesta. Elokuva nojaa näihin tehokeinoihin ja erikoiseen konseptiinsa kaikin voimin. Se onnistuu ajoittain tekemään yöstä romanttisen ja taianomaisen ajan, jolloin rakkaus kukoistaa, mutta pilaa kaiken pateettisella dialogilla.
Kokonaisuutena elokuva on tusinatavaraa pienillä onnistuneilla vivahteilla höystettynä. Se pelaa turhan paljon varman päälle, eikä irroittele toteutuksellaan vaikka potentiaalia löytyisi. Visuaalisesti elokuva on kaunis, kuvakulmilla leikitellään ja ääneen ollaan kiinnitetty erityistä huomiota. Thornen esittämät kappaleet soveltuvat elokuvan tunnelmaan, ja onnistuvat ainakin ajoittain luomaan mielikuvaa tuosta romanttisen upeasta rakkaustarinasta. Liika mahtipohtisuus sekä kliseisiin ja ennalta-arvattavuuteen sortuva juoni ei tee kauniille tarinalle kuitenkaan oikeutta. Toivottavasti vielä jonakin päivänä joku Hollywoodissa teroittaa kynänsä niin, että pystyy kirjoittamaan teiniromanssin ilman, että päähenkilön täytyy olla kuolemansairas tai fantasiahahmo.
★★★-
"Dreams come true at night