Valmistusvuosi: 2011
Genre: Kauhu, Trilleri
Kesto: 95min
Ohjaaja: Adam Wingard
Käsikirjoittaja: Simon Barrett
Pääosissa: Sharni Vinson, Nicholas Tucci, Wendy Glenn, AJ Bowen, Joe Swanberg
Katsottu: DVD
Katsottu: DVD
Kuten
koko elokuva, ei Davisonin perheen jälleennäkeminenkään ole
perhekokoontuminen tavallisimmasta päästä. Vanhempien hääpäivän
kunniaksi lapset saapuvat kumppaneineen maalaiskartanoon nauttimaan
illallista. Kuulumisten kertaaminen johtaa sisarusten väliseen kiihkeään
yhteenottoon ja riidan saa poikki vain yhteinen vihollinen: kuokkimaan
tunkeutuva naamioitunut murhaajajengi. Veri alkaa roiskua ja
perheillallisesta muodostuu monen viimeinen ateria – turvassa on vain
armottomin ja raain tappaja kaikista. On kuitenkin yksi, jota
murhamiehet eivät ole huomioineet…
You're Next
on jo vuonna 2011 kuvattu, mutta vasta 2013 valkokankaalle päässyt
todellinen läpimurtoelokuva ja raikas tuulahdus kauhugenressä sitten The Cabin in the Woodsin, Sinisterin ja The Conjuringin rinnalla.
Elokuvassa
Davisonin pariskunta pyytää jälkikasvuaan viettämään 30-vuotis
hääpäiväänsä suurelle kartanolleen. Jälleen näkeminen jälkikasvun kesken
saa vanhat kaunat pintaan jotka unohtuvat kuitenkin nopeasti paikalle
saapuvien, eläinnaamareihin pukeutuneiden kuokkavieraiden toimesta. You're Next
on viihdyttävän onnistunut ja mielenkiintoinen sekoitus perhedraamaa,
slasheriä ja tiivistunnelmaista kotiintunkeutumistrilleriä, jota
maustetaan umpikierolla huumorilla. Tekijät eivät paljoa jarruttele
tarinansa suhteen vaan tarjoavat kylmän tehokkaan eloonjäämistaistelun
jossa ei säästellä turhaan punaisen nesteen ja yksityiskohtaisten
konstien ihmishengen riistämisen kanssa. Hahmot esitellään sopivan
toimivasti katsojalle, jotta näiden syvimpään olemukseen heräisi edes
jonkinlainen kiinnostus ja tälläkin kertaan saatat menettää
suosikkihahmosi kun sitä vähiten odotat.
Tunnelma pysyy
mukavan tiiviinä tarinan yllä, jota maustetaan aika-ajoin nopeilla
shokeilla, hiljaisella hiiviskelyllä pimeillä käytävillä ja välillä
huumorilla, joka ei vältämättä kaikkia naurata. Tarinan sekaan on myös
pistetty pari kivaa kääntötemppua. Päähenkilöstä ei ole tehty sitä
yleistä pimbo blondia joka mielummin juoksee yläkertaan kiljuen kuin
omaisi edes jonkinlaista itsesuojeluvaistoa. Elokuva tuo uusia
näkökulmia kauhugenrelle ja toimii erinomaisesti jokaisella
osa-alueellaan.
★★★★★
"the animals
will hunt you